Lokakuun katsaus

Lokakuussa on Peltotiedossa ahkeroitu syysilmoitusten sekä maanäytteiden oton parissa. Molempien kanssa on riittänyt mukavasti tekemistä; kiitos siitä kuuluu kaikille asiakkailleni ? Maanäytteitä ottaessa ehtii hyvin tehdä havaintoja pellon kunnosta, pinnan muodoista ja toki myös kasvillisuudesta. Nurmien havainnointiin tämä syksyinen peltokierros soveltuukin erinomaisesti; nyt onkin jo useammalla kiertämälläni lohkolla selvää, täytyykö […]

Pientä pohdintaa

Aikaa on vierähtänyt siitä, kun viimeksi otin ”kynän käteen”. Taisin toivotella silloin vielä suotuisaa kasvukautta…nytpä pieni pohdinta kasvukauden havainnoista. Onko kasvukausi ollut suotuisa? Ensimmäinen säilörehun korjuu ajoittui juhannuksen molemmin puolin, ja nyt kun ensimmäinen sato on tullut jo osin syöttöön, hämmästyksen aiheena ovat olleet osalla tiloista poikkeuksellisen alhaiset sulavuudet (jopa […]

Toukokuun tohinat

Viime päivinä on nautittu lämpimistä päivistä, ja kevättyöt ovat edenneet vauhdilla. Kylvötyöt alkavat olla siis jo hyvällä mallilla, vaikka muutama viikko sitten epäiltiin, että noinkohan venyvät kesäkuun puolelle. Tällä hetkellä näyttääkin siltä, että kylvöjen ja ensimmäisen säilörehunteon väliin jää monelle tarpeellinen hengähdystauko. Lämpösummaa on kertynyt näihin päiviin mennessä n. 60 […]

Miten Sinun maaliskuusi meni? Minun maaliskuuni meni hyvin; tosin onhan nämä pari viimeistä viikkoa olleet hieman poikkeukselliset. Lapset ovat kotikoulussa ja itse en juurikaan ole tehnyt tilakäyntejä, vaan sovitut työt on hoidettu etäpalavereina. Näyttäisi siltä, että alkava tukihakusesonki (tukihaku muuten avautuu 27.4.) hoidetaan varmaan myös suurimmaksi osaksi etäyhteyksien kautta. Ja […]

Helmikuu hujahti…

…ja maaliskuu tekee tuloaan. Helmikuussa Peltotiedossa on edelleen ahkeroitu viljelysuunnittelun parissa. Ja hyvää aikaahan se helmikuu on vielä tulevaa suunnitella, mutta kylläpä nyt alkaa olla jo korkea aika tehdä suunnitelmat ja hankinnat; kylvösiemenistä ei välttämättä enää juuri sitä haluttua lajiketta olekaan saatavilla. Ja ehkä on myös syytä varautua normaalia suuremmassa […]

Terveiset Maataloustieteen Päiviltä

No tässäpä niitä nyt olisi; tiedon jyväsiä Maataloustieteen Päiviltä, jotka pidettiin viime viikolla Helsingissä. Paripäiväisessä tapahtumassa esitellään joka toinen vuosi laaja kattaus kotimaista maataloustutkimusta tiiviissä esityksissä sekä posterinäyttelyssä. Tänä vuonna avaussession puheenvuoroissa keskeisenä teemana oli ilmastonmuutos, ei liene mikään yllätys. ja kyllähän siihen suoraan liittyvä tai sivuava aihe oli esillä […]

Maan matosista

Osallistuin tänään seminaariin, jonka aiheena oli vapaasti suomennettuna ”vaikuttavatko madot maaperän kasvihuonekaasupäästöihin?” Aihetta esitteli Itä-Suomen Yliopiston ympäristö- ja biotieteiden apulaisprofessori Marja Maljanen. Maljanen oli perehtynyt ulkomaiseen meta-analyysiin (Lubbers, 2013) kyseisestä aiheesta. Meillä Suomessa tätä aihetta ei toistaiseksi ole tutkittu. Meta-analyysi oli koottu useista eri tutkimuksista, joissa oli tutkittu päästöjä hiilidioksidin […]

Lokakuun mietteitä

No näin se kasvukausi ja syksykin hurahti mennä! Viimeksi kun blogia kirjoitin kuukausi sitten, oli viljojakin vielä jonkin verran puimatta, ja osa taisi valitettavasti jäädä puimattakin…Lannan levityksen viimeinen mahdollinen päivä on huomenna, samoin kuin syysilmoitusten jätönkin, monenlaisia deadlineja siis. Lokakuussa kiersin useampana päivänä ottamassa maanäytteitä asiakkaitteni peltolohkoilta. Maanäytteet on hyvä […]

Pää pystyyn, nurmiviljelijä!

Osallistuin tänään Pellervon taloustutkimuksen järjestämään työpajaan Tampereella, ja tässä terveiseni sieltä ?. Työpajat ovat yksi toimenpide, joita PTT toteuttaa hankkeessaan, jonka pohjalta on tavoitteena laatia kansallinen nurmiohjelma vuosille 2020-2030. Aloite tällaisen nurmiohjelman laatimisesta on tullut nurmea viljeleviltä maatilayrityksiltä ja tätä MMM:n tilaamaa selvitystä ovat ohjaamassa MTK, Maitoyrittäjät ry, Pihvikarjaliitto sekä […]

Ympäristöasiaa- muutamasta eri näkökulmasta

Elokuu vetelee viimeisiään ja voi miten kauniista päivistä olemme saaneet nauttia tällä viikolla! Voisipa jopa sanoa, että puintikelit ovat olleet kohdallaan mikäli puimaan on jo päässyt, siksi vaihtelevia ovat meidän viljakasvustot Pohjois-Savossa. Mutta koska elokuu – ja kesäkin – alkaa vedellä jo viimeisiään, alkaa kasvustokäynnitkin tältä kasvukaudelta olla suurimmaksi osaksi […]